Miksi Tikon?

Tikon® on vaativan taloushallinnon ammattilaisen tärkein työväline. Se on Suomen tehokkain tilitoimiston ja keskisuuren organisaation taloushallinnon kokonaisratkaisu, joka auttaa automatisoimaan taloushallinnon.

saasta

 

Tikon® – talouden hallitsija

 

Helppo sanoa, mutta me voimme myös perustella tämän väitteemme.

Tikon on alun alkaenkin suunniteltu tuotantovälineeksi. Sen vuoksi siitä on tullut Suomen eniten käytetty tilitoimistojen palvelualusta, jonka avulla hoidetaan 80.000 suomalaisyrityksen taloutta.

Yrityksen täytyy tietää missä mennään. Joko se ostaa tämän tiedon tilitoimistolta tai tuottaa sen itse omalla taloushallinnollaan. Olennaista kuitenkin on, että virheetön tieto on aina saatavilla kätevästi ja havainnollisesti. Parasta olisi, että myös tiedon tuottaminen olisi vaivatonta.

Siksi on olemassa Tikon. Tikon on luotu modernia, sähköistä taloushallintoa varten. Tikon-ohjelmistojen teho perustuu systemaattisiin kokonaisuuksiin ja manuaalista työtä vähentäviin ratkaisuihin. Ohjelmiston avulla jotakuinkin kaikki taloushallintoon liittyvästä tiedosta siirtyy automaattisesti, sähköisessä muodossa tehokkaasti ja aikaa säästäen, myös mutkikkaissa moniyritysympäristöissä ja tiedon käsittelyä voidaan laajasti automatisoida. Sen vuoksi yli 800 suomalaista tilitoimistoa ja 400 suomalaista keskisuurta organisaatiota on valinnut Tikon-järjestelmän palvelualustakseen.

Tikon palvelee niin tilitoimistoja, keskisuuria organisaatioita kuin pienempiäkin yrityksiä, jotka voivat pitää yhteyttä tilitoimistoonsa NetTikon-sovelluksen avulla.

Modernisoi ja digitalisoi taloushallintosi kolmen askeleen ohjelmalla, olit sitten kätevää taloushallintoa kaipaava yritys tai tilitoimisto:

Yritykselle

Tilitoimistolle

NetTikon®

&